Miessakkien Extra Urho on luettavissa netissä ja sieltä löytyy minunkin haastatteluni Parisuhdemarkkinoiden lainalaisuudet sivuilta 24-29.
Kirja-arvostelu vasemmistolaisessa mielipide- ja kulttuurilehti Liberossa s. 14.
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
keskiviikko 11. kesäkuuta 2008
Heikki Poroilan arvio kirjasta
Sähköpostiviesti (julkaistu lähettäjän luvalla):
Tervehdys, sain juuri kirjasi loppuun ja olen erittäin vaikuttunut. Minulla oli monta kertaa lukiessa tunne "miksen ole osannut tätä asiaa itse hahmottaa ja muotoilla!", mikä on minulle aina merkki onnistuneesta tekstistä. Suoraan sanoen olet onnistunut kokoamaan, erittelemään ja tiivistämään erittäin merkittävän teesin, joka tulee varmasti muuttamaan ainakin suomalaista keskustelua. Ei toki helposti, kuten monista raivostuneista puheenvuoroista on voinut päätellä.
Kirjasi tarjoaa yleisen hyvän lisäksi paljon aineksia omassa työssäni, jonka eräänä elementtinä on ollut edistää kirjastoalan eettisten periaatteiden käsittelyä ja ymmärtämistä. Meillähän on poikkeuksellisen naisvaltainen ala ja vieläpä sellainen, jossa naisvaltaisuus koskee myös johtavia tehtäviä (en itse keksi mitään yhteiskunnallista alaa, jossa tilanne olisi yhtä selkeästi naisvaltainen alhaalta ylös). Olen omissa pohdinnoissani (lähinnä kirjassa Luurangot portinvartijan kaapissa) joutunut monta kertaa esittämään kysymyksen, voisiko sukupuolella olla merkitystä eräissä linjanvedoissa, joiden rationaalisuutta kukaan ei ole pystynyt perustelemaan. Erityisesti asia on kiteytynyt suhtautumisessa pornografiaan, joka on kirjastojen viimeisiä suuria tabuja. Tarjoat asenteelle erittäin uskottavan ja loogisen selityksen, jota aion jatkossa testata ammattikuntani parissa.
Tämän viestini tarkoitus on kiittää, kannustaa ja muistuttaa, että raivoisasta kritiikistä huolimatta keskustelu tulee etenemään.
t. Heikki Poroila
musiikkikirjastonhoitaja, Tikkurila (Luurangot portinvartijan kaapissa -kirjan kirjoittaja)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)