keskiviikko 20. elokuuta 2008

Perjantaina 22.8.2008 klo 9.06 - 9.55 YLE radio 1

Teesinnaulaajissa pohditaan tänään vaatteita ja valtaa. Vaatetuksella on aina viestitty yhteen kuulumista ja erottautumista. Vaatteet on valjastettu eri ideologioiden tunnuksiksi, ne heijastavat sosiaalista asemaa, ja toisaalta niiden riistäminen merkitsee äärimmäistä nöyryytystä. On sanomattakin selvää, että sukupuoli ja seksuaalisuus korostuvat vaatetuksessa - peittämisen ja paljastamisen leikki on mieltä ja ruumista kutkuttavaa.

Vaatteiden valtapeliä analysoivat Taideteollisen korkeakoulun tutkimuspäällikkö Ossi Naukkarinen ja naisten seksuaalisesta vallasta kirjoittanut Henry Laasanen. Teesejä naulailee ja irrottelee valtioteteen tohtori Kalle Haatanen.

keskiviikko 25. kesäkuuta 2008

Urho ja Libero

Miessakkien Extra Urho on luettavissa netissä ja sieltä löytyy minunkin haastatteluni Parisuhdemarkkinoiden lainalaisuudet sivuilta 24-29.

Kirja-arvostelu vasemmistolaisessa mielipide- ja kulttuurilehti Liberossa s. 14.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2008

Heikki Poroilan arvio kirjasta

Sähköpostiviesti (julkaistu lähettäjän luvalla):
Tervehdys, sain juuri kirjasi loppuun ja olen erittäin vaikuttunut. Minulla oli monta kertaa lukiessa tunne "miksen ole osannut tätä asiaa itse hahmottaa ja muotoilla!", mikä on minulle aina merkki onnistuneesta tekstistä. Suoraan sanoen olet onnistunut kokoamaan, erittelemään ja tiivistämään erittäin merkittävän teesin, joka tulee varmasti muuttamaan ainakin suomalaista keskustelua. Ei toki helposti, kuten monista raivostuneista puheenvuoroista on voinut päätellä.

Kirjasi tarjoaa yleisen hyvän lisäksi paljon aineksia omassa työssäni, jonka eräänä elementtinä on ollut edistää kirjastoalan eettisten periaatteiden käsittelyä ja ymmärtämistä. Meillähän on poikkeuksellisen naisvaltainen ala ja vieläpä sellainen, jossa naisvaltaisuus koskee myös johtavia tehtäviä (en itse keksi mitään yhteiskunnallista alaa, jossa tilanne olisi yhtä selkeästi naisvaltainen alhaalta ylös). Olen omissa pohdinnoissani (lähinnä kirjassa Luurangot portinvartijan kaapissa) joutunut monta kertaa esittämään kysymyksen, voisiko sukupuolella olla merkitystä eräissä linjanvedoissa, joiden rationaalisuutta kukaan ei ole pystynyt perustelemaan. Erityisesti asia on kiteytynyt suhtautumisessa pornografiaan, joka on kirjastojen viimeisiä suuria tabuja. Tarjoat asenteelle erittäin uskottavan ja loogisen selityksen, jota aion jatkossa testata ammattikuntani parissa.

Tämän viestini tarkoitus on kiittää, kannustaa ja muistuttaa, että raivoisasta kritiikistä huolimatta keskustelu tulee etenemään.

t. Heikki Poroila
musiikkikirjastonhoitaja, Tikkurila (Luurangot portinvartijan kaapissa -kirjan kirjoittaja)

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

Laasasen lista

Laasasen lista löytyy täältä.

Kaapin paikka radio-ohjelma

Saako miehillä olla tasa-arvo-ongelmia?

Yle radio 1: Keskiviikko 14.5. klo 13.00, toinen lähetys sunnuntaina 18.5. klo 17.15

Tasa-arvotyö Suomessa pitäisi pysäyttää kuin seinään ja aloittaa alusta. Näin sanoo Miessakit ry:n toiminnanjohtaja Tomi Timperi. Keskusteluyhteys on katkennut, osapuolet käyvät asemasotaa ja sukupuolten välinen sota on leimahtamassa. Tasa-arvotutkija Henry Laasanen sai osuman viime perjantaina, kun Naisasialiitto Unonin julkaisema Tulva-lehti kävi avoimeen hyökkäykseen mm. häntä vastaan. Lehden "Tulta munille" -sotahuuto sähköistää keskustelua Kaapin paikka -ohjelmassa, jossa mukana ovat miesasiamiehet Timperi ja Laasanen. Toimittaja on Eve Mantu.

TV-Jyväskylä lauantaina 17.5.2008

19.15 Yöelämän seitsemän kuolemansyntiä

Ohjelmassa sukelletaan Jyväskylän yöelämään ja pohditaan sitä miksi yö muuttaa ihmisten käytöstä. Ohjelmassa vieraina malli-juontaja Anne Mari Berg, tutkija Henry Laasanen, sekä psykologi Sami Määttä. Tuotanto Jyväskylän yliopisto.

torstai 1. toukokuuta 2008

Ei titteliä

Epämiellyttävä totuus:
Toistaiseksi Laasasen kirjan kritiikki on ollut ad hominem -tasoa. Muu olisikin vaikeaa, sillä lähteitä on käytetty perusteellisesti eri tieteenaloilta, ja esitetyt asiat ovat arkijärjelle selviä. Laasanen vyöryttää suorastaan puuduttavasti viitteitä tehden teoksesta paikoin raskaan kirjallisuuskatsauksen. Hänen tietonsa kuitenkin pohjautuvat arkitodellisuuteen eivätkä siitä vieraantuneeseen ideologiseen sanamagiarakennelmaan.
Henri Laasanen on oikeassa.

Vuoden Jorma valitaan tänään perinteisellä Jorma -dinnerillä.
Julkistetut ehdokkaat löytyvät Facebookista Jormat Junitedin sivuilta, mutta kertauksen vuoksi tässä vuoden aikana ansioituneiden luettelo. Suluissa Veikkauksen kertoimet.

* Ilkka Kanerva, lokalahtelaisen keinosiementäjän poika, ex-ulkoministeri. 200 tekstiviestiä kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. (1,2)
* Elina Kiikko, lokalahtelaisen keinosiementäjän pojan vakipartneri, miestään ymmärtävä nainen. Vuoden äiti ainesta? (5,2)
* Jari Hedman, tennisopettaja, Anne Hedmanin ex-puoliso (kai...). Iski BB-Mikan hyväksikäyttämän BB-Sorellan Ike Kanervan 60-vuotispäivien jatkoilla Luxissa. Jarin mukaan Sorella "tosi nasta mimmi" (1,5)
* Rane, Iltalehdessä naismieltymyksensä paljastanut suomalainen mies. 1000 naista 20:n vuoden avioliiton aikana. Tarina ei kerro onko kukaan noista tuhannesta oma vaimo... (2,7)
* Henry Laasanen, mies joka on puuttunut vakavaan ongelmaan naisten seksuaalisesta vallasta ja sen vaikutuksesta yhteiskuntaan. (9,7)
Voittajaksi selvisi ehdoton ennakkosuosikki, oman tiensä kulkija ja ehkä maailman surkeimman naismaun omaava lokalahtelaisen keinosiementäjän poika, ex-ulkoministeri Ilkka Kanerva. Ike sai taakseen lähes mugabamaisen enemmistön eli 62,5% äänistä

torstai 17. huhtikuuta 2008

Linkkejä

Naisten seksuaalinen valta puhuttaa.

Moottoripyörä.org

Mars ja Venus olohuoneen sohvalla.

Neonomide's Hut

Kuvussa näyttää erilaiselta.

Kitinä.

Kropp och makt - del 3.

Mies on uivelonaisen seksiorja:
Johanna Tukiainen esittää kirkuvaäänisen uivelot-nimisen naisheimon päällikköä.

Mustasilmäiset uivelot tietävät "kaikki temput, joilla saavat miehet tekemään mitä vaan". Miehet ovat heidän palvelijoitaan ja orjiaan. Sattumalta tai ei, ohjaaja Kullervo Koivisto lähestyy elokuvallisin keinoin teemaa, jonka tutkija Henry Laasanen juuri nosti pöydälle tuoreessa kirjassaan Naisten seksuaalinen valta (Multikustannus).

Uivelo-Tukiaisen johtama heimo käyttää miehiä seksuaalisesti hyväkseen.

perjantai 11. huhtikuuta 2008

Tutkimus: Ihmiset vaihtavat seksin resursseihin

Just like penguins and other primates, people trade sex for resources:
The exchange of resources for sex---referred to by scientists as nuptial gifts---has occurred throughout history in many species, including humans, Kruger said. The male of the species offers protection and resources to the female and offspring in exchange for reproductive rights. For example, an arranged marriage can be considered a contract to trade resources.

However, the recent findings suggest that such behaviors are hard wired, and persist no matter how much wealth, resources or security that people obtain.

In addition, there are predictable, sexual differences in the types of exchanges attempted. Men are more likely to attempt to exchange investment for sex, females were more likely to attempt to exchange sex for investment, Kruger said.

torstai 10. huhtikuuta 2008

Pihalla

Kirsi Piha vastaa:
Kysymys: Ei liity aiheeseen, mutta en voi olla kysymättä. Toteat “älymystöraadissa” Henry Laasasen teoksesta Naisten seksuaalinen valta näin:

"En myöskään rinnastaisi Arno Kotron ja Hannu t. Sepposen kirjaa Laasasen hölynpölyyn. Kotro ja Sepponen avasivat yhteiskunnallisesti tärkeän keskustelun."

Minä kun muistelen, että tiesit tässä blogissasi kertoa Kotron ja Sepposen teoksen olevan lukemattakin roskaa. Nyt sitten vertaat sitä positiivisesti Laasasen "hölynpölyyn" - tätäkään teosta et tietenkään ole lukenut.

Haluaisin kysyä, liittyvätkö nämä suorastaan profetialliset kykysi sisäistää tekstiä lukematta sitä kenties, mahdollisesti, kunhan kysyn vain, sukupuoleesi? Vai näetkö kenties enneunia?

Kirsi Piha: En ole mielestäni edes väittänyt sisäistäväni tekstiä, jota en ole lukenut. Hesarin kysymyshän ei ole kirja-arvio vaan tietyn ajatusmaailman kautta naisen ja miehen välisistä suhteista keskusteleminen. Minusta tuo ajatusmaailma tai ajatukset, joihin Laasanen pohjaa, eivät ole mielekkäitä.
HelMet-kirjastojen halutuin aineisto.

Pakkotoiston keskustelu.

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Keväinen Helsinki

Keskiviikkona olin Hesassa yksityisnäytöksessä toimittaja Outi Popin kanssa katsomassa elokuvaa PS. I love you. Elokuva oli tyttöjen elokuva isolla Teellä. Tunnelmat vaihtelivat itkusta makaabeeriin nauruun. Valitin Outille, että miehet olivat liian komeita ja charmikkaita hanuja verrattuna naispääosanesittäjään. Markkina-arvoteoriaa rikottiin, kun esitettiin, että pumpatut adonikset muka juoksisivat ehdoitta harmaan ja ongelmissaan kieriskelevän naispääosan esittäjän perässä. Myös elokuvahistorian epäaidoin kommentti ja kohtaus löytyvät elokuvasta: "It was like kissing my sister!"

Elokuvan jälkeen menimme kirjailijaravintola Kosmokseen, jossa söin Wieninleikettä ja vedin olutta. Ja kerroin Outille samat höpinäni, jotka olen kertonut jo useampaan kertaan. Dokumentit eivät muuten ole dokumentteja, vaan kokoelma feikkikävelyjä ja muuta näyttelyä. Sosiologinkin pitää kyetä vetämään roolinsa kuin Martti Suosalo. Onneksi kyseessä oli vain ohjelman pilotti.

Enbuske: Miksi seksi vie valtaapitäviä?

Jatulintarha.

Naisten seksuaalisuuden kulttuurinen tukahduttaminen.

maanantai 31. maaliskuuta 2008

Arvosteluja

Kalevan arvostelu 30.03.2008:
Naisten voi olla vaikea ymmärtää sitä seksuaalisen niukkuuden maailmaa, missä suurin osa miehistä elää koko ajan, sanoo yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen.

Ja hänestä naiset aliarvioivat myös sen työn määrää, jonka miehet joutuvat tekemään geneettisen ohjelmansa takia. Sillä pariutumismarkkinoilla valinnan valta on naisilla, joille pelkkä seksi ei riitä kuten miehille.

Laasanen analysoi seksuaalisuutta lmiönä, jota miehet haluavat, mutta naiset hallitsevat ja hankkivat siten resursseja haltuunsa markkina-arvolla, jota yhteiskuntateoriat eivät huomaa.

Markkinamekanismin lisäksi Laasasen seksimalli rakentuu evoluutioteorian varaan, mutta ilman psykologian ja normien tasoa. Rakkaus on attraktiota, kysyntää ja tarjontaa.

Kysyntä nostaa markkina-arvoa. Naisiin kohdistuu pariutumismarkkinoilla enemmän kysyntää, mikä antaa heille enemmän seksuaalista päätösvaltaa. Naiset säännöstelevät seksiä, miehet sitoutumista.

Miesten onnistuminen riippuu heidän resurssiensa määrästä – tärkeimpinä ulkonäkö, varallisuus, status, sitoutuminen, attraktio. Naisilla kauneus on seksuaalisen vallan avain.

Mutta miehet välttelevät liian kauniita naisia, jotka vaativat liian isoja investointeja ennen seksiin suostumistaan. Naiset puolestaan torjuvat köyhiä miehiä vailla koulutusta ja kunnianhimoa.

Kumma kyllä miesten pelkällä seksuaalisuudella ei keskimäärin ole juurikaan arvoa, vaan miesten on tarjottava muita resursseja naisille vastikkeeksi seksistä.

Seksuaalisuuden äärilaidalla naisille tarjotaan romantiikkaa ja maksimaalinen korvaus; toisella laidalla on raiskaus, jossa miehet ryöstävät naisen seksuaalisuuden ilman vastiketta. Näiden ääripäiden väliin sijoittuvat muut seksuaalisuuden muodot kuten prostituutio, avioliitto, pikasuhteet.

Seksi on feminismin mukaan miesten keino alistaa naisia, mutta markkina-arvoteoriassa asia on juuri päinvastoin: seksuaalinen valta on naisilla, jotka haluavat lisäresursseja miehiltä.

Eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen sanoi naisten käyttävän seksiä "vallan välineenä". Lenita Airisto suuttui siitä. Lausunto oli hänestä "äärimmäisen loukkaava naisia kohtaan", ja hän väitti pärjänneensä itse aina pelkällä älyllään.

Miksi hän sitten meni missikisoihin ja suostui Suomen neidoksi?

Ex-feministi W. Ferrellin ja geenitutkija R. Dawkinsin mukaan missikisat ovat naisten kamppailua seksuaalisesta vallasta. Lenita Airisto nosti siis missiydellä omaa seksuaalista markkina-arvoaan, mutta esittää feministiä feministiä. Teeskentely on sääntö naisten seksivallassa.

Rehellisempiä ovat glamourfeministit, jotka tunnustavat käyttävänsä hyväkseen sekä seksuaalista valtaa että feminististä politiikkaa. Glamourfeministeiksi Laasanen nimeää toimittaja Viivi Avellanin ja pornotähti Rakel Liekin.

Itse feministijohtokin poseeraa jo räikeän punaisissa bordellisaappaissa. Muoti ja meikit ovat vaihtoteoriassa naisten välistä kilpavarustelua ja taistelua miesten tarjoamista resursseista.

Henry Laasasen (41) kirja on vahva ja perusteellinen. Jatkoakin seuraa: Laasanen valmistelee Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaa miesten tasa-arvosta.

Johan Lahdenperä
Arvostelu Turun ylioppilaslehdessä: Katkeruuden sukupuoliteoria.

ikkunaiines.

perjantai 28. maaliskuuta 2008

Yle radio 1 - 31.3. 2008 klo 11.40.

Miehet eivät ymmärrä naista eivätkä naiset miestä:
Yhteiskuntatieteilijä Henry Laasanen, (mars.) pureskelee yleistä väittämää sukupuolieroista maanantaina 31.3. 2008 klo 11.40. Toimittajana Eve Mantu, (venus.)
Hesarin raati: HS-raadin enemmistö: Naisilla ei ole seksuaalista valtaa miehiä enempää

HS-raadin vastaukset kysymykseen: Onko naisilla enemmän seksuaalista valtaa kuin miehillä? ja Keskustelu aiheesta.

Iskuopas vai sosiologiaa?
Onko Henry Laasasen uusi kohukirja Naisten seksuaalinen valta sosiologiatiedettä vai paras suomalainen iskuopas?
Tutkija: Naiset alistavat miehiä seksillä.

Feministit jylläävät mediassa.

Pari Suomi24 keskustelua.

torstai 20. maaliskuuta 2008

perjantai 14. maaliskuuta 2008

torstai 13. maaliskuuta 2008

Tieteellisen keskustelun tila Suomessa

Lehtijutuissa minulle on tarjolla rooleina lähinnä 1) pillunkipeä ruikuttaja, 2) naisvihaaja ja 3) tärähtänyt tutkija. Jos muita rooleja yrittää ottaa, kuten 4) kirjan tieteellisten pointtien esittelijä tai 5) miesten tasa-arvo-ongelmien asianajaja tai 6) feministiseen ideologiaan sitoutuneen sukupuolentutkimuksen kriitikko, niin juttuja ei yksinkertaisesti julkaista. Useampikin (mies)toimittaja on kysynyt, mitkä minun (tieteelliset) pointtini kirjassa ja tasa-arvopolitiikassa oikein ovat, mutta yhtään noista jutuista ei ole julkaistu. Tulkitsen ilmiön siten, että feministisen ideologian ylivalta ulottuu myös lehtien toimituspolitiikkaan. Näkökulmat joissa naisilla on valtaa ja miehet uhreja ovat edelleen tabuja.

Naistutkimuksen sähköpostilistalla kriittinen miestutkija Arto Jokinen - tieteellisen kritiikin sijaan - kehottaa kaikkia listalaisia vaikenemaan:
"- - eihan niita [Laasasen] viesteja ole pakko lukea. Nehan voi tuhota. Esimerkiksi Laasanen ei ole tutkija mutta varteenotettavan tutkijan hanesta tekee hanesta ja hanen kirjasta puhuminen. Samoin [Pasi] Malmin argumenttien kommentoiti vain jatkaa keskustelua."
Julkinen tieteellinen keskustelu näyttää rakentuvan vaikenemisen, vaientamisen ja negatiivisten stereotyyppien rakentamisen varaan.

Yllättäen Martat ovat edistyksellisimpiä mielipiteineen.

Perheeni on helvetistä.


Tie sinulle. This is Brussels/Belgium.

Marian blogi:
Tilasin tänään Henry Laasasen kirjan Naisen seksuaalinen valta. Tein päätöksen ostaa kirja sen jälkeen kun näin hiljattain Ylen naispuolisen toimittajan haastattelevan Laasasta. Toimittajan huulet olivat tiukkoina, silmissä tuima katse ja äänikin aiemmin kuultua terävämpi. Ehkä hän ei pitänyt Laasasen ajatuksista. Naisista on moneksi.
Wanha, mutta pisin keskustelu aiheesta löytyy Tiede-lehden palstalta.

Markku Soikkeli:
Onneksi on toimittajia. Heillä on ihan oikeasti taitoa ja rohkeutta tarttua jopa moisiin hengenruumiintuotteisiin, kuten esimerkiksi tuohon Henry Laasasen kirjakirjelmään "Naisen seksuaalinen valta". Tänä aamuna Hesarissa on ihan kelpo kolumni kirjan pohjalta. Jaakko Lyytinen kommentoi kirjaa juuri niin kuin se ansaitseekin, ja samoin tekee Lena Björklund uudessa (7.3.) Vihreässä Langassa: Laasasen kirja on jyväskyläläisen miesopiskelijan kaunakirjoitus naisia kohtaan.

maanantai 10. maaliskuuta 2008

Keskusteluja aiheesta

Viivi.

Loistava puhallus:
Naisnäkökulma; kaveripiirini kymmenet hyvännäköiset, koulutetut, älyllä varustetut naiset ovat tai olivat parisuhteessa kaikenlaisten miesten kanssa, enimmäkseen osastolla "rentut". Ei tietoakaan rahan naimisesta.
Kannattaa huomata, että rikkaita miehiä on vain kourallinen, eikä heitä riitä kaikille naisille. Yleensä parempi strategia onkin tavoitella parasta mahdollista saavutettavissa olevaa vaihtoehtoa, johon oma markkina-arvo riittää.
Kautta-aikain ruma, lihava ja rikas mies on onnistunut ostamaan itselleen kauniita ja nuoria naisia. Naisiako tästä pitäisi syyttää?
Ei ketään syyttää tarvitse, sekä naiselle että miehelle on järkevää käyttää hallitsemiaan resursseja vaihdossa haluamiensa resurssien hankkimiseksi. Nainen käyttää kauneutensa tuomaa valtaa ja mies rahansa tuomaa valtaa ja lopputuloksena vaihto on vastavuoroista.

Mikä on 56-vuotiaan miehen markkina-arvo?

Demi:

Urpo virkkaa.

torstai 6. maaliskuuta 2008

Kirjasto myynninedistäjänä

Helsingin kirjasto ystävällisesti auttaa kirjan myynnissä, kirjoja on tilattu 2 ja varauksia on 23. Tampereella on törkeämmin tilattu 5 kirjaa (16 varausta).

Eve Mantu haastaa miehet puhumaan hyvän asian puolesta:
HAASTE: Kenessä olisi tarpeeksi munaa/munasarjaa osallistua ASIALLISEEN (vortac: ei puisevaan) ajatustenvaihtoon MIESTEN TASA-ARVO-ONGELMISTA SUOMESSA? Lupasin Henrylle, että keväällä jossakin toisessa Kaapin paikka -ohjelmassa on se aihe, ja Henryn kutsun + pari muuta miestä. Pidän lupauksen: Henry: sopiiko 14.5. ulosmenevä KP, joka nauhoitetaan pe 9.5.? Ottaisin mielelläni taustamateriaaliksi HYVIN PERUSTELTUJA ja silti POLEEMISIA (mutta ei törkyisiä) kannanottoja. On niin monta kertaa sanottu, ettei miesten tasa-arvo-ongelmista saa puhua. Minulla on valta tarjota 45 minuuttia valtakunnan kanavalla + uusinnat. Käyttäkää aika hyvin! Ja valaiskaa minua näkemyksillänne! (Ja kyllä, aion tehdä kotiläksyni mahdollisimman hyvin - ja valita vieraat huolella ja ajatuksella.)

maanantai 3. maaliskuuta 2008

Voimala

Kauneus on valtaa
maanantai 03.03. Tv1 21.55

Voimalassa puhutaan kauneusmarkkinoista ja seksuaalisesta vallasta. Kauneusleikkauksia ei enää paheksuta, vaan ne nähdään kätevinä keinoina uusintaa naisen - ja miksei miehenkin - seksuaalista viehättävyyttä ja sitä kautta valtaa. Piirteiden veltostuminen ja ruumiin löystyminen ovat nuoruuskulttuurissa elävän ihmisen uhkakuvia, joista halutaan ottaa torjuntavoittoja pala kerrallaan. Jatkuvasti kehittyvä kauneusteknologia mahdollistaa kamppailun. Mukana keskustelussa ovat Lihaan leikattu kauneus -kirjan (Gaudeamus) tekijä Taina Kinnunen, radiotoimittaja Kirsi Virtanen, jolta ilmestyy maaliskuun lopussa kirja Lupa olla nainen (Atena) ja plastiikkakirjurgi Asko Salmi. Mukana on myös Naisen seksuaalinen valta -kirjan (Multikustannus) tekijä Henry Laasanen. Hänen käsityksensä mukaan naisten ja miesten keskinäinen kanssakäyminen on nähtävissä myös markkina-arvoteorian pohjalta. Kysynnän ja tarjonnan lait eivät kohtaa, vaan mies on vaarassa tipahtaa pariutumismarkkinoiden ulkopuolelle.
Uusinta 5.3.klo 13.05

Ohjelma netissä.

Kommentteja Voimalasta. ja Naisille Laasasen designkaavut.

MTV3 Hanna Myllys arvio kirjaa.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2008

Naisempatiaa maanpuolustuksen tasa-arvosta

Väitin, että "Miehillä ja naisilla tulisi olla yhtäläinen maanpuolustusvelvollisuus sukupuolesta riippumatta", eli:

1. Asevelvollisuus (tai muu kansalaisvelvollisuus korvaavana suorituksena) kaikille (sukupuolesta riippumatta).
2. Ei asevelvollisuutta kenellekään.

Ilta-Sanomien keskustelussa naiset vastaavat väitteeseen mm. seuraavilla argumenteilla:
  • Asevelvollisuus kuuluu maanpuolustuslainsäädäntöön eli puolustusministeriölle, se ei ole tasa-arvokysymys, vaan osoittaa miehen valintaa. Te miehet olette valinneet asevelvollisuuden, mutta minä naisena en valitse armeijaa ja asevelvollisuutta.
  • - - kun mies alkaa ensin sen 9kk kantaa lasta mahassaan ja synnyttää, niin sit voisi alkaa puhua oikeesta tasa-arvosta. Nyt ja aina miehet itkee sitä armeijaa, jossa nykyisin naisetkin on mukana!;D
  • Aina kun näkee/kuulee tälläsiä miespuolisia vouhkaajia, joiden mielestä on niin väärin kun nainen ei joudu armeijaan jne. jne. tunnen säälinsekaista huvittuneisuutta. Tämä maailma on vielä (ikävä kyllä) tänä 2000-luvulla miesten, eikä pitäisi olla mitään "valittamisen" aihetta. Mutta jos halutaan mennä tälle asteelle; lupaan käydä intin sinä päivänä kun miehet alkaa synnyttää ja jäävät kotia hoitamaan tenavia ;-)
  • Uskomatonta, mitä suomalaiset miehet nyt alkavat naisiltaan vaatiatuosta noin vain, häpeämättä ja itsestään selvästi. Tähän saakka mies on yleensä pitänyt kunnianaan ja velvollisuutenaan puolustaa omiaan" - - Tällaisia miehiä meillä suomalaisilla naisilla nykyään on. Hienoa. Hienoa.
  • Mitähän nyt tulikaan sanotuksi. Miehet ovat jo historian alussa itse luoneet sodankäynnin ja aseet ja armeijat valtaansa vahvistamaan ja se, että miehet yhä suorittavat asevelvollisuutta ei ole tasa-arvokysymys, vaan osoittaa että miehet edelleen haluavat jatkaa julmaa vallanpitoaan eli armeija on miesten valinta ja on osoitus nimenomaan tasa-arvosta, että miehet voivat valita.
  • Siinäpä se, me naisethan tietty vielä maksetaan teidän lakiin perustuvat armeijanne, jonne pakko mennä ja naisten pakko maksaa. Verovaroista sekin riemu kustannetaan. Kyllä kelpaa paukutella pyssyleikkejä, ryömiä ryteikössä ja teltassa kaminavahtina vuorotellen. Kaiken saatte ilmaiseksi ja vielä taskurahaa kanttiiniin..
  • Miksi miehet yleensä valittaa armeijaan menosta. Mikä siinä jurppii ja voisko sen ottaa vaikka seikkailuna. Jälkeenpäin niin moni nauraa kuitenkin intti jutuille ja tapahtumille. Saa uusia ystäviä ja on irti arjesta jonkin aikaa.Tuntuuko se sitten jotenkin nöyryyttävältä kun komennetaan riviin, taakse poistu jne. Vois vaikka jo asennetta muuttaa ja ottaa positiivisemmin.
  • Näyttää siltä, että miehet tuntevat joutuneensa huutavan vääryyden kohteeksi, kun joutuvat suorittamaan asevelvollisuuden. Parku ja marina ja valitus on sydäntäsärkevää.